Schipholin kenttä alkaa ahdistaa heti alkuun, tosin ei pienuudellaan. En oikein tiedä, minne mennä, mutta dallailenpa toisten perässä. Loputtomia käytäviä, niillä rullaportaiden tapaisia "kuljetuslinjoja", jotka vie ihmisiä terminaalista toiseen. Kaikki maailman kielet ja ihonvärit yhtenä mylläkkänä. Kuitenkin avarat tilat kuten Helsingissäkin.
Aikaa on viisi tuntia ja vettä sataa. Kävelenpä siis koko kentän kaikki terminaalit ja käytävät läpi, eiköhän se aika siinä kulu. Niin ja viimeiset puhelut Suomeen, tämän jälkeen ei kännykkä ehkä enää toimi kolmeen kuukauteen. Ecuadorissa on nimittäin ihan omanlaisensa GSM850 verkko, olen lukenut.
Kaksi tuntia olen kävellyt ja se KLM:n välipala on sulanut jo aikoja sitten. Mutta kun kaikki täällä on älyttämän kallista. Ei kun uusia käytäviä ja terminaaleja kiertämään. Ja taxfreeshoppeja on loputtomiin. Lopulta on pakko avata matkakassa ja ostaa kuppi kahvia ja jokin makkarapasteija. Ensimmäistä kertaa iskee masennus ja koti-ikävä: mitä minä täällä teen, Suomessa paistoi aurinkokin...
Passintarkastus meni tosi nopeasti ohi, nyt täällä transitpuolella ei ole enää kuulunut sanaakaan suomea pitkään aikaan. Ja ilta hämärtyy. Pitää yrittää istua lepotuoleilla, mutta ei niissäkään pitkään viihdy. Ostan vesipullon pikku marketista, 1.30 euroa taxfree. Ja senkin saamiseksi pitää näyttää boarding card, siis että on lentolippu. Tosin myyjätyttö kyllä hymyilee ja toivottaa hyvää matkaa edelleen. Niin ja suklaata pitää ostaa, jotain on ihan pakko tehdä...
Kello alkaa olla kymmenen. Quitoon lähtevä kone on illan viimeinen, lähtöaika 23.35. Kenttä alkaa hiljentyä ja kun kuljen kohti E-terminaalia, josta kone lähtee, alkaa korviin kantautua yhä enemmän espanjan kieltä. Lopulta alkaa lähtöselvitys. Ja taas mukava yllätys: lipun tarkastaa vaalea nainen ja sanoo passin nähdessään ensin selvästi "kiitos". Ja sitten tulee puhtaalla suomen kielellä: "Ah, suomalaisia matkalla Quitoon, asutteko siellä?" Selitän jotain, että enhän minä kuin kolme kuukautta, ihan vapaaehtoisesti vain.
Jälleen odotusta hetki, mutta sitten tulevat kuulutukset. "Ensin koneeseen vain perheet joilla on pieniä lapsia". Ja niitä perheitä näyttää riittävän. Sitten bisnesluokka ja lopuksi me muut. Ikkunasta näen, että koneen keulaan on maalattu nimi "Audrey Hepburn". Mutta jotenkin mieleen tulee vain kuva Kathrine Hepburnista. Ajattelen, että mitä ne nyt noin vanhojen filmitähtien mukaan nimiä antaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti