Suureen, suureen maailmaan
Kello 12.30 Hki-Vantaan lentoasema. Selässä reppu ja toinen pienempi nyssäkkä, käsimatkatavaroille. Nyt ei enää kehtaa kääntyä takaisin - siis tästä se reissu kai alkaa.
Koneen lähtöön on vielä yli neljä tuntia, mutta koska lipun lunastan vasta täältä, on parempi olla ajoissa paikalla. Kaikki pitäisi olla kunnossa: rokotukset, kolmen kuukauden lääkkeet, rahaa 320 euroa, visa electron ja antabusta veressä. Niin ja passi ja hammasharja.
Kenttä on hiljainen kuin se Jantusen tehdas. Tilaan kupin kahvia - 2 euroa! Joko täällä matkalainen ryöstetään? Viereisessä pöydässä puhuu kännykkään vähän ylimielisen oloinen nuorimies. Kun hän lopettaa puhelunsa, soitan parille lieksalaiselle kaverille. Kerron leveällä pohjoiskarjalan murteella kuin ohimennen olevani nyt menossa Ecuadoriin, kolmeksi kuukaudeksi. Naapuripöydän kaveri menettää selvästi jo itseluottamustaan. No, ei kai tällaisesta pikkupöyhkeydestä vielä jumala sakkoja anna. Ainakin rahaa saan Nordean tiskiltä euroillani 350 dollaria. Ei kun vessaan ja valuutat vyöhön paidan alle.
Lähtöselvityksen jälkeen taas odotusta. Stockmannin myymälästä löydän purkillisen halpaa puolukkahilloa; siinäpä tuliaisia peräpohjolasta! Niin ja onhan repussa jo oululaisen jälkiuunileipä, salmiakkia monta laatikkoa ja pussia, pieniä Suomen lippuja ja sinivalkoisia ilmapalloja. Kyllä niillä nyt yhden Ecuadorin koristelee.
Kun päästään lähtöportin taakse, pyydän yhtä hollantilaista ottamaan ensimmäisen kuvan reissulta, takana KLM:n kone. Yli puolet matkalaisista tuntuukin olevan muita kuin suomalaisia. Hiljaista väkeä kaikki tyynni.
Ja itse koneeseen; tosi ahtaan tuntuinen Boeing 737; viereen istuu kaksi suomalaista liikemiestä tai insinööriä. Jotenkin alkaa ahdistaa. Nämä lyhyet lennot ovat "non-alcoholic", mutta tässä tilanteessahan se ei minua haittaa. Lentoemännät ovat kyllä ihastuttavia, ruokapala vähemmän ihana.
Kun Damin kenttä lähestyy, korvat menevät lukkoon kuten ennenkin. Ja jostain syystä minulla menee näköjään tosi kauan ennen kuin kuulo palautuu normaaliksi, joskus pari vuorokauttakin. Mutta koneesta poistuttaessa tulee kiva olo: purseri sanoo kohteliaasti "Good Bye, Sir". Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näin kohteliasta puhetta kuulen. Suomessa sirittelyä kuulee vain kesäisin puiden oksilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti