Toinen ”parempi” paikka, jossa aikaa kului, on Cafe Amazonas, ihan Hiltonin lähellä. Eräänä aamuna on taas vähän heikko olo ja pyydän taksikuskia etsimään minulle valkoviinipaikan. Kello on vasta kahdeksan aamulla, mutta täällä terassilla istuu jo väkeä. Yleensäkin useimmat kaupat täällä kyllä avautuvat jo kahdeksalta.
Vaikka tämä Cafe Amazonas on aika pieni ruoka- ja kahvi/viinipaikka, on sen asiakaskunta monipuolista. Rikkaita jenkkejä, paikallisia lakimiehiä, hyväosaisia taiteilijoita… Jo toisena aamuna minut tunnistetaan tutuksi kasvoksi ja kutsutaan yhteen kantapöytään. Paikalla on eräs paikallinen lakimies, toinen joka esittäytyy hotellin johtajaksi ja yksi kuubalainen, en muista minkä ammatin edustaja. Sitten pöytään saapuu vanhempi poninhäntäinen mies, joka kertoo, että hänen tyttärensä on ollut Helsingissä vaihto-oppilaana. Ja saman tien vihjaisee, että täällä ei koskaan tiedä, kuka kukin on, voin puhua yhtä hyvin poliisin tai huumekauppiaan kanssa.
Viinilasillinen maksaa näissä paikoissa yleensä kolmesta neljään dollaria, sama on hinta cuba librellä eli rommikolalla.
Matkaoppaat neuvovat, että jäitä ei pitäisi juoda, mutta kyllä minä nekin pureskelin. Eikä maha mennyt sekaisin ensimmäisen päivän jälkeen.
Vielä yksi muisto tästä kahvilasta. Kävelen Amazonasia iltapäivällä ja edelläni kulkee tosi lihava vanha jenkkiukko aurinkolaseissa. Ja puolentoista metrin päässä perässä juoksee ehkä kymmenvuotias poika, hymyilee ja keikaroi tälle miehelle. Kun menen Amazonasiin, nämä tulevatkin sinne. Mies tilaa kahvin ja pojalle mehua. Ja poika kaulailee tätä vanhaa ukkoa, hymyilee niin paljon kuin osaa. Kukaan ei ole huomaavinaankaan. Ja vähän ajan päästä toiseen pöytään tulee kaksi vanhaa turistiukkoa mukanaan ehkä kymmenvuotias pikkutyttö tosi tiukoissa vaatteissa. En tiedä kuvittelinko, mutta ihmehän olisi, jos täällä ei lapsia käytettäisi kaikkeen mahdolliseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti